Tervetuloa Internet-sivujeni vaaliosioon!

 

 

 

 

 

Toivon, että tutustut sivujen kaikkiin osioihin, sillä vain siten saat kokonaiskuvan siitä, mitä olen tehnyt ja mitä ajattelen asioista.

l

Kuluneen valtuustokauden olen toiminut kaupunginvaltuutettuna ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä. Tämän työn kautta olen päätynyt pitämään seuraavia kohtia tärkeinä vaasalaisten hyvinvoinnin ja Vaasan kehityksen kannalta seuraavalla valtuustokaudella.

l

Perheiden arkea ja hyvinvointia tulee tukea.

l

Nuorille työtä, koulutuspaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Nuorten palveluihin lisäresursseja.

kkl

On luotava edellytykset uusien työpaikkojen ja asuntojen syntymiseen.

kkl

Turvattu vanhuus ja laadukkaat vanhuspalvelut. Kotiapua on kehitettävä.

kkl

Terveys- ja sosiaalipalveluja on kehitettävä niin, että niitä saadaan mahdollisimman pian tarpeen ilmetessä.

kkl

Tästä voit lukea joitakin esimerkkejä mitä vaaliteemani voivat tarkoittaa käytännössä.

 

Olen ollut kaupunginvaltuutettuna vuoden 2005 alusta ja olen pyrkinyt paneutumaan saamaani luottamustoimeeni mahdollisimman hyvin. Tämä on vaatinut hyvin paljon ajankäyttöä, mutta asioihin paneutumalla tiedän varmasti, mistä päätöksissä on kyse.

l

Olen pitänyt ilmeisesti myös  ainoana valtuutettuna säännöllisesti päiväkirjaa koko valtuustokauden ajan vuosina 2005-2008. Päiväkirjastani voi lukea valtuuston kokoukset sekä missä lautakunnassa olen milloinkin ollut ja mihin tilaisuuksiin olen osallistunut


Päiväkirjastani on luettavissa myös äänestyskäyttäytymiseni perusteluineen. Ne äänestykset, joita sivuiltani ei löydy, löytyvät pöytäkirjoista.


Päiväkirjaa pitämällä olen pyrkinyt mahdollisimman suureen avoimuuteen äänestäjiäni ja vaasalaisia kohtaan.

Mikäli minut valitaan uudelleen valtuustoon, lupaan edelleen tehdä parhaani.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  Vaalimainos v. 2008 

 

 

 

  Kuka olen

 

 

 

  Kuvia ja toimintaa

 

 

 

  Nettipäiväkirja

 

 

 

  Testaa tietosi

 

 

 

  Pöytäkirjat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

         
    Olen vastannut vain sanomalehti Pohjalaisen vaalikoneeseen.